Metsän Suru

Tapaaminen klo 15 Stansvikin kartanon parkkipaikalla. Kesto noin kaksi tuntia.  

Rituaalia seuraa integraatiotapaaminen tiistaina 2.6. klo 18–20 Aalto-yliopistolla

Kun kadotamme kyvyn surra, menetämme myös kyvyn uudistua. Tämä on vahingollista yksilöille ja yhteisöille sekä koko ekososiaaliselle systeemille.

Stansvikissa suojelumetsä kohtaa avohakkuun ja rakennustyömaan: alueen, jossa metsäekosysteemiä on peruuttamattomasti rikottu ja maan kerroksia avattu aina peruskallioon asti.

Teoksessa raja näyttäytyy paikkana, jossa erilaiset suhteet ympäristöön tulevat näkyviksi. Vastakkain asettuvat hitaat ekologiset rytmit ja nopea rakentamisen logiikka, metsän monimuotoinen elävä kudos ja metsän tarjoama akustinen tuki ja atmosfäärinen kannattelu, ja ihmiskeskeinen tapa muokata ympäristöä resurssiksi. Raja ei ole piikkilanka-aita, vaan täynnä jännitettä, menetystä ja kysymyksiä siitä, mitä pidämme suojeltavana, pyhänä tai uhrattavana.

Teoksessa raja näyttäytyy paikkana, jossa erilaiset suhteet ympäristöön tulevat näkyviksi. Vastakkain asettuvat hitaat ekologiset rytmit ja nopea rakentamisen logiikka, metsän monimuotoinen elävä kudos ja metsän tarjoama akustinen tuki ja atmosfäärinen kannattelu, ja ihmiskeskeinen tapa muokata ympäristöä resurssiksi. Raja ei ole piikkilanka-aita, vaan täynnä jännitettä, menetystä ja kysymyksiä siitä, mitä pidämme suojeltavana, pyhänä tai uhrattavana.

Rituaalin keskiössä ovat kuunteleminen, virittäytyminen ja yhteinen äänellinen kehollinen työskentely. Meitä kiinnostaa erityisesti sanaton ja affektiivinen tieto: miten voimme harjoittaa herkistymistä, kuuntelua ja vastaamista suhteessa ympäristöön, toisiin ihmisiin ja muihin lajeihin.

Metsän suru kutsuu osallistujia kulkemaan rajavyöhykkeellä, jossa erottelu ja yhteys, suojeleminen ja rikkoutuminen, herkkyys ja voimallisuus voivat olla läsnä samanaikaisesti.